RUOKINTA


Siilit kuuluvat hyönteissyöjiin, joten niiden perusravintoa ovat erilaiset eläinkaupoissa myytävät tai yksityisten välittämät elävät, kuivatut ja säilötyt hyönteiset. Pihalta pyydetyt ötökät sisältävät usein loisia ja taudinaiheuttajia, joten niiden antamista ei suositella. Jos tästä suosituksesta kuitenkin haluaa poiketa, tulisi siili madottaa säännöllisesti, esim. 1-2 kertaa vuodessa.

Ainoastaan hyönteisistä koostuvaa ruokavaliota ei kuitenkaan myöskään suositella siilin elimistön kalsium-fosfori-tasapainon säilyttämiseksi, vaan piikikkäille tarjotaan myös erilaisia lisukkeita esimerkiksi lihan muodossa. Kissan kuivamuona on omiaan pitämään siilin hampaat puhtaina ja terveinä. Luonnossa siilien tiedetään hyönteisten ohella syövän myös pieniä jyrsijöitä, liskoja, lintuja, sammakoita, etanoita ja munia sekä satunnaisesti erilaisia kasvikunnan tuotteita, joten lemmikkisiilinkin ruokavalio tulisi pitää monipuolisena. Tarjoa siilille jo pienestä pitäen erilaisia ruokia, jottei siitä tule nirso!


 

Pääruokintaohje:

  • siilillä pitäisi aina olla saatavillaan vettä (ei maitoa laktoosi-intoleranssin vuoksi!) ja kissan kuivamuonaa (paitsi jos siili ei osaa rajoittaa raksujen syöntiään, jolloin sille tarjotaan niitä vain muutama teelusikallinen päivässä, ne ovat nimittäin melko rasvaisia). Muista kuitenkin tarkkailla siilisi painoa säännöllisesti!

  • illalla siilille tarjotaan tuoreravintoa (hyönteisiä lisukkeineen) ja aamulla poistetaan mahdolliset ruuantähteet pois pilaantumasta

     

 

 

 

 

1. Hyviä kissan kuivaruokamerkkejä myydään eläinkaupoissa (muista tarkistaa ravintoarvot ja rasvaprosentti, joka ei mielellään saisi olla juuri yli 10–15 %, sekä vehnättömyys ja laktoosittomuus, jotta siilin vatsa ei mene sekaisin).

Tässä muutamia esimerkkejä hyvänlaatuisista, siileille sopivista raksuista.
 

Acana Adult Light Cat

 

Hill's Science Plan Feline Light Adult

Nutro Choice Cat Complete Care Light

       

Meidän siilimme syövät tätä.

Varsin laadukas raksu.

Kohtalainen perusraksu.

+ sisältää 60% kanaa

+ ei sisällä soijaa tai maissigluteenia

+ ei sisällä teollisia säilöntäaineita

 

 

 

 

 

 

+ sisältää 43% kanaa ja yht. 48% siipikarjaa

+ ei sisällä teollisia säilöntäaineita

+ hyvä saatavuus

 

 

 

 

+ ei sisällä teollisia säilöntäaineita

+ saatavilla useimmista eläinkaupoista

 

 

 

 

 

 

 

- joutuu monessa kaupungissa tilaamaan erikseen

- pussikoko (3 kg) turhan suuri siilille: ostettava kimpassa

 

 

 

 

- sisältää myös maissia

- melko hinnakasta

 

 

 

 

 

 

 

- lihapitoisuus vain noin 21%.

- sisältää myös maissigluteenia

 

 

 

 

 

 

 

 

Lisätietoa

 

Lisätietoa

Lisätietoa     

 

Royal Caninin kuivaruokia en enää suosittele, sillä osa niistä sisältää säilöntäaine BHT:tä (E321), jonka uskotaan aiheuttavan eläimille mm. kasvaimia ja syöpää. Sama pätee Iam'sin kissanruokiin. Lisätietoa aiheesta täällä.

Lisää tietoa laadukkaitten raksujen valinnasta löydät hieman alempaa!

 

 

 

 

2.1 Hyönteisistä siilille käyvät:
 

  • sirkat tuoreena, kuivattuna tai säilykkeenä (anna näitä aina enemmän kuin rasvaisia matoja)

  • heinäsirkat (säilykkeenä ”grasshoppers”)

  • torakat

  • jauhomadot ja niiden kuoriaiset

  • jättijauhomadot

  • buffalomadot (kuin pieniä jauhiksia)

  • silkkitoukat (säilykkeenä ”silkworms”)

  • ”pillarssit” (säilykkeenä)

  • vahakoisan toukat

  • etanat ja akaattikotilot (kaikille siileille eivät kelpaa)

  • muurahaisenmunat

  • ruusukuoriaisen toukat

 

 

 

2.2 Hyönteisten ravintoarvoja

Siilille kaikkein terveellisimpiä ovat hyönteiset, jotka sisältävät paljon proteiinia ja vähän rasvaa, mutta ruokavalion monipuolisuuden takaamiseksi muitakin vaihtoehtoja kannattaa tarjota.

HYÖNTEINEN Proteiini Rasva Kuitu Kosteus
Jauhomato, tuore 21,0% 13,0% 2,0% 62,0%
Jauhomato, säil. (ZM*) 17,0% 5,0% 1,0% 70,0%
Jättijauhomato 17,0% 18,0% 7,0% 59,0%
Kenttäsirkka, tuore 21,0% 6,0% 3,0% 69,0%
Kenttäsirkka, säil. (ZM) 20,0% 5,0% 1,0% 75,0%
Kenttäsirkka, kuiv. 50,1% 4,8% 2,8% 8,9%
Heinäsirkka, säil. (LR) 18,3% 2,6% 4,6% 72,0%
Silkkitoukka, säil. (ET) 15,0% 5,4% 2,3% 76,0%
Silkkitoukka, kuiv. 45,0% 20,0% 5,0% 12,0%
"Pillarsit", säil. (ZM) 15,4% 17,0% 6,3% 64,2%
Bambumadot (LR) 14,2% 6,7% 4,5% 73,0%
Vahakoisan toukka 16,0% 22,0% 8,0% 62,0%
Etanat, säil. (ZM) 12,8% 1,2% 0,9% 78,0%
Katkaravut (ZM) 10,0% 0,8% 2,0% 85,0%


 

*) Lyhenteiden selitykset:

ZM = ZooMed Can o' -sarja

ET = Exoterra

LR = Lucky Reptile

 


 


 

3. Lisukkeiksi siilille voi antaa:

  • keitettyä, suolatonta ja mausteetonta kanan rintafileetä tai esim. Almo Naturen kana-kissanruokaa (lähes kuin tuoretta kanaa)

  • kypsennettyä, suolatonta ja mausteetonta kana- tai kalkkunajauhelihaavähärasvaista keitettyä/paistettua ja maustamatonta naudan jauhelihaa

  • keitettyä kalaa (saattaa tosin allergisoida, joten tarjoa harkiten!)

  • kuivattua kalaa (esim. kuore) tai katkarapua

  • pilttejä, kuten porkkanasosetta (mm. Bona luomu) ja hedelmäsoseita

  • herneitä, maissia, keitettyä porkkanaa (herne-maissi-porkkana – sekoituksesta)

  • laktoositonta raejuustoa ja viiliä (vain vähän kerrallaan kalkin lähteeksi)

  • keitettyä kananmunan valkuaista

 



4. Lisäravinteet

Siilille olisi hyvä antaa kalsium- ja vitamiinilisää (etenkin jos se on nirso tai syö vain vähän raksuja), esim. matelijoille tarkoitettua Nutrobalia tai Nekton Repiä (suunnilleen noin teelusikan kärjellinen vuorokaudessa).

 

 

5. Kielletyt ruuat

Tarkkaile siilisi terveyden tilaa päivittäin! Tavallisimpia allergisten reaktioiden aiheuttajia ovat kala, nauta, maito, lammas ja vilja (eivät muuten luonnossakaan kuulu siilin ruokavalioon…), joten vältä näitä! Lisäksi kiellettyjen aineiden listalla ovat sitrushedelmät, avokado, viinirypäleet, rusinat, siemenet, pähkinät, laktoosia sisältävät maitotuotteet, kaikki makea ja rasvainen (sipsit, karkit, nakit…), sisäelimet, raaka kala, ulkohyönteiset, suola ja mausteet. Lisää tietoa vahingollisista aineista löydät täältä.

 

 

 

 

Yhteenveto

Siilin päivittäisestä, yhteensä noin 20g ravinnontarpeesta 60–80 % tulisi täyttyä hyönteisistä ja loput 20–40 % muusta ruuasta, eli päivittäin voisi tarjota ESIMERKIKSI:


HYÖNTEISISTÄ: 5 sirkkaa, 1 grasshopper (heinäsirkka), 10 tavallista jauhomatoa, 2 jättijauhomatoa, 2 pillarssia, 4 silkkitoukkaa

LISUKKEISTA: 1 kuivattu kuore pilkottuna, pieni pala kanaa/jauhelihapulla ja viisi pakasteesta sulatettua maissin jyvää tai 1 tl pilttiä (kasviksia ei tosin tarvitse antaa joka päivä)

 

Siilit tarvitsevat tutkimusten mukaan vain noin 30–70 kcal energiaa päivässä, mikä vastaa n. 2-4 ruokalusikallista ruokaa sen laadusta riippuen. Siili kuitenkin harvoin osaa itse säädellä syömistään vaan ahmii ruokaa niin paljon kuin sille vain tarjotaan – ja lihoo epäterveellisiin mittoihin. Siksi siilin orjan on huolehdittava ruuan terveellisyyden lisäksi ruoka-annosten sopivasta koosta.

 

 



 

 



 



 



 

TEOLLISET RUUAT

 

Kissanraksut

Siilille sopivia kissanraksuja valitessa on hyvä vertailla eri raksupussien etikettejä keskenään. Hyvälaatuisissa raksuissa liha  lukee ensimmäisenä etiketin raaka-aineet-listalla, mikä tarkoittaa sitä, että liha on ko. raksujen pääraaka-aine. Siili ei ole kasvissyöjä, joten sen raksujenkaan ei luonnollisesti tulisi olla vilja- tai kasvispohjaisia. Useimmat edulliset "markettiraksut" eivät kuitenkaan täytä tätä vaatimusta, vaan ne on hinnan alentamiseksi valmistettu pääosin kasvisperäisistä tuotteista. Esimerkiksi maissia käytetään usein täyteaineena, vaikkei se sula eläinten elimistöissä kovinkaan hyvin. Tämä voi näkyä esimerkiksi ulosteiden määrän kasvuna.

Pelkkä viljan tai kasvisten puuttuminen valmistusainelistan kärkipäästä ei kuitenkaan vielä takaa raksujen laadukkuutta. On tärkeää huomata, että esim. sanoilla "liha" ja "eläinperäiset tuotteet" (=mm. karjaeläinten jauhettuja nokkia, ihoa, karvaa, höyheniä ja sisäelimiä) on merkittävä ero. Jälkimmäiseen perustuvia ruokia olisi hyvä välttää, kun taas puhtaaseen lihaan pohjautuvia ruokia kannattaa suosia.

Eri raksuissa käytetään eri eläinlajien lihaa raaka-aineena. Periaatteessa ei ole väliä, mitä lihaa siili syö, kunhan se ei ole sille allerginen. Tavallisimpia allergisten reaktioiden aiheuttajia ovat esim. kala, nauta ja lammas. Lisätietoa allergioista kohdassa 
Sairaudet. Kana ja lammas ovat kuitenkin yleensä parhaiten sulavia, joten niitä kannattaa suosia etenkin, jos siilillä on ruuansulatusongelmia.

Ainesosia, joita ei raksupussin etiketistä saisi löytyä, ovat esimerkiksi BHA (E320), BHT (E321) ja etoksikiini (engl. Ethoxyquin) tai "EU:n hyväksymät antioksidantit", joita käytetään joissakin kissanraksuissa halpana säilöntäaineena. Näiden aineiden uskotaan aiheuttavan lemmikeille syöpää ja muita terveysongelmia. Lisätietoa aiheesta löydät kohdasta Myrkyt ja vahingolliset aineet. Makeutusaineita, kuten maissisiirappia tai propyleeniglykolia saatetaan käyttää peittämään alleen raksujen muiden (yleensä huonolaatuisten) ainesosien makua, ja ne tuovat ruokaan usein turhia ekstrakaloreita. Myös teolliset väriaineet ovat eläintenruuissa turhia, kenties jopa haitallisia, ja niiden ainoa tarkoitus onkin vain miellyttää ihmissilmää.


Lisäksi on tärkeää kiinnittää huomiota ruuan sisältämiin rasva- ja proteiiniprosentteihin, joista ensimmäisen tulisi olla mahdollisimman alhainen (ei yli 10-15%) ja jälkimmäisen mahdollisimman korkea. Laadukkaita kissanraksumerkkejä myydään eläinkaupoissa ja osaa (kuten itse suosimaani Acanaa) saa niiden paikkakuntakohtaisilta jälleenmyyjiltä tilaamalla. Siilien raksujen kulutus on niin pientä esim. kissoihin verrattuna, että jokaisella siilinomistajalla on varmasti varaa panostaa mahdollisimman hyvälaatuiseen merkkiin.

 


Siilien valmisruuat ja täysravinnot


Siileille suunnatut teolliset täysravinnot vastaavat harvoin siilin todellista ravinnontarvetta. Siili on hyönteissyöjä, joten sen ruokavalion tulisi perustua hyönteisiin ja niiden ohella muuhun lihaan. Useimmat valmiit siilinruuat tuntuvat kuitenkin alhaisen hinnan takaamiseksi olevan kasvispohjaisia tai ainakin sisältävän huomattavan paljon kasviksia, viljaa, siemeniä, rusinoita ja pähkinöitä sekä eläinperäisiä tuotteita (karjaeläinten ihmisille kelpaamattomia osia kuten jauhettuja sorkkia, höyheniä, nokkia luita jne), jotka sulavat siilin elimistössä huonosti ja lisäävät ulosteiden määrää sekä monesti myös hajua.

Tiettyjä markkinoilla olevia siilinmuonia ei ymmärtääkseni ole alunperin edes suunniteltu afrikkalaisille kääpiösiileille, vaan eurooppalaisien siilien ulkoruokintaan (mistä merkkinä eurooppalainen ”pihasiili” paketin kyljessä), ja näin ollen monet valmismuonat soveltuvatkin paremmin talvihorrokseen valmistautuvan piikikkään rasvakerroksen kasvattamiseen (jos edes siihen...) kuin normaalipainossa pysymään pyrkivän lemmikkisiilin ruokakuppiin. Lisäksi huomionarvoista on se, että jotkin yhtiöt ovat perustelleet (siilin luontaisen ruokavalion huomioiden) epämääräisiä raaka-ainevalintojaan sillä, että kaupungeissa siilejä on havaittu roska-astioiden liepeiltä jätteitä syömästä.

Itse en näitä valmismuonia suosi enkä suosittele, mutta jos jonkun siili niistä erityisesti sattuu pitämään, voi niitä ehkä silloin tällöin tarjota vaihtelun vuoksi. Suosittelen kuitenkin lämpimästi perustamaan siilin ruokavalion hyönteisiin ja niiden lisukkeisiin näiden valmispöperöiden sijaan.



 



 

RUOKAKUSTANNUKSET


Tässä laatimani käytännön esimerkki siitä, millaisia säästöjä voi saada aikaan, kun tietää, mistä hyönteisiä kannattaa ostaa. Keskimmäisen sarakkeen kalliit hinnat ovat pääasiassa eläinkauppojen valikoimista bongattuja, kun taas viimeisen sarakkeen edulliset hinnat ovat nettikauppojen, ruokaeläinten kasvattajien ja kimppatilausten hintoja.


Esimerkki
päiväateriasta

Kallein hinnoin (€)

Edullisin hinnoin (€)

 1 torakka

2,0

0,2

 5 sirkkaa

2,5

0,25

 3 jättijauhomatoa

0,9

0,09

 2 pillarssia

0,24

0,10

 3 silkkitoukkaa

0,18

0,027

     
Yhteensä

5,82

0,67

Yhteensä/viikko

40,74

4,67

Yhteensä/kuukausi

162,96

18,68

Yhteensä/vuosi

2124,30

243,46


Hieman lisähintaa päiväaterialle tuovat vielä lisukkeet (kana, kala, jauheliha, kenties piltti, maissi…) sekä raksut. Jätin ne kuitenkin tästä esimerkistä pois, koska hintaa pikkuruiselle kanapalalle, jauhelihapalalle tai muutamalle raksulle on hieman työläs laskea, ja koska ne toisaalta ovat suhteellisen edullisia vaihtoehdosta riippumatta.

Samoin jätin pois ne ehkä kaikkein tavallisimmat hyönteiset eli jauhomadot, sillä niiden kappalehintoja on vaikea verrata keskenään. Jauhiksia kun myydään grammoittain, teelusikoittain, ruokalusikoittain, kappaleittain, säkeittäin ja rasioittain sekä hyvin erikokoisina. Lisäksi hinnat voivat vaihdella paikkakunnittain, mikä hankaloittaa vertailua entisestään. Sitä paitsi useimmat siilistit kasvattavat itse matonsa, ja tällöin niiden hinta on aika mitätön.

Tähän esimerkkiin otin muutenkin mukaan vain ääripäät hinnoista - useimmilla siileillä päiväaterian hinta pyörii todellisuudessa ehkä 1-2 euron kieppeillä, jolloin viikon ruokakustannukset ovat noin 10-20 euroa. Hyönteisiä itse kasvattamalla säästää paljon.

Pitää kuitenkin muistaa, ettei ruoka ole ainoa (vaikkakin ehkä arkielämässä se suurin) kustannus siilin kohdalla, vaan myös tarvikkeisiin, asumukseen, sen sisusteluun ja mahdollisiin eläinlääkärikuluihin voi saada uppoamaan mukavasti rahaa.





Takaisin Siileistä-sivulle



 



 

© Juulia Virtanen 2008